Sivut

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pyykinpesua ja ihmettelyä

Villa Kuppilassa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä raportoitavaa. Kuppilan rouva täällä istuskelee ja nauttii aamuteestä. Ja pesee pyykkiä. En muuten olekaan esitellyt mun uusia parhaita ystäviä (heti keskuspölynimurin jälkeen).

Tässä he ovat!

Vielä toistaiseksi he puhuvat tanskaa. Luulen kyllä, että he oppivat puhumaan suomeakin jossain vaiheessa. (Se vaatii käyttöohjekirjan esiin ottamisen ja muutaman napin painalluksen. To do -listalla sitten joulukuun...) Mutta kielimuurista huolimatta olemme ylimpiä ystäviä!

Tässä pyykkiä pestessä fiilistelen kauniita ilmoja! Kevätaurinko on hellinyt meitä viime aikoina. Kävin viime viikonloppuna lapsuudenkodin maisemissa. Vaikka nyt voisikin jo olla vähän vähemmän lunta ja enemmän kevättä, niin ei mua oikeastaan haittaa nämä kinokset yhtään, kun on niin kaunista.

Aurinkoa...

...ja kimallusta!

Sitten asiasta kukkakeppiin eli ajankohtaiseen aiheeseen. Haluan ihastella vauvanvaatteita! Hyvät haltijattaret ovat lahjoittaneet meidän tulevalle vauvalle paljon ihania vaatteita. (Kiitos!) Nämä ovat niin söpöjä, että haluan laittaa kuvia tänne. Voisin varmaan kuvata koko vaatekaapin, mutta koitetaan pitää kohtuus tässäkin asiassa...

Tähtiä.

Vakosamettia.

Ja jääkarhuja!

Siinä tuli päivän söpistelyannos. Nyt lähden laittamaan pyykkejä kuivausrumpuun, sitten suihkuun ja töihin! Ja ylihuomenna onkin jo pääsiäinen! Saamme Villa Kuppilaan iloisen joukon eri-ikäisiä pääsiäisvieraita, joten kivaa hulinaa on tiedossa.

8 kommenttia:

  1. Katselin aurinkokuvaa, ja ihmettelin. Tunnistin paikan, enkä kuitenkaan tunnistanut. Onko ojanpenkoille muka kasvanut tuollaisia puita!? Lopulta tutkin omia kuviani, ja sieltäpä ne löytyivät myös. En vain ole "nähnyt" maiseman yksityiskohtia. Tarvitaan toiset silmät, ja niinpä maailman näkee toisin! Hauskaa. :)
    - äitiliini

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Mirkka :) Kivat tanskalaiskaksoset myös. Mitä teillä on pääsiäissuunnitelmissa? Mulla tänään kartisan syöntiä ja huomenna Tallinnaan trokaamaan väitösjatkojen juomia.
    T: arvannet kuka

    VastaaPoista
  3. Jee, uusi kommentoija! Iloitsen siitä :) joo sana "väitös" paljastaa henkilöllisyytesi. Me siivotaan ja valmistellaan pääsiäistä huomenna, la joudun töihin mutta sitten loppuajan aion keskittyä suklaamunien syöntiin ja vieraiden viihdyttämiseen. Saamme tänne mm. meidän kummitytöt!

    Hauskaa pääsiäistä ja trokausmatkaa!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Hoo, Pee ja pikku Aa! Kuppilan Emäntä oli täällä heti aamusta taas niin innoissaan että onnistui jotenkin poistamaan teidän kommentin, enkä saa sitä enää näkyviin! Tämä bloggerin appsi toimii puhelimella jotenkin vähän kummallisesti, syytän sitä tästä kaameasta virheestä.

      Mutta ihanaa, että seuraatte siellä villan elämää. Pysykää linjoilla :)

      Poista
  5. Mummi, Laard, O&M tulee tänään lounaalle, kivaa.

    VastaaPoista
  6. Meillekin tuli tänään A&A ja kummitytöt seurueineen ja kaksi koiraa. Tupa täynnä, kivaa!

    VastaaPoista