Sivut

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Projekti Keltainen Tuoli osa XXX. Aamen.

Mä En Enää Ikinä Maalaa Mitään. Ainakaan raskaana ollessa. Tuskaiseksi muuttunut tuoliprojekti on nyt saatettu päätökseen ja vielä ei-niin-kehuttavin tuloksin. Lopputulos näyttää läheltä katsottuna siltä, että olen suhaissut pari maalikerrosta ei-niin-hyvin-hiotun vanhan tuolin pintaan. Helpottaiskohan, jos sanoisin vaikka että se oli tarkoitus ja että halusin tuoliin vähän sellaista trash-lookia. (???!)

Oikeastaan mun pitäisi kirjoittaa, että Mä En Enää Ikinä HIO Mitään. Koska se oli se ongelman ydin. Hiominen on ihan kamalaa hommaa, jos ei ole kunnon välineitä ja niitähän mulla ei selvästikään ollut kun ei siitä meinannut tulla mitään. Jossain vaiheessa vaan päätin, että en enää jaksa hioa sekuntiakaan, ja sitten ryhdyin vaan maalaamaan. (Muutaman maalikerroksen jälkeen totesin, että ois ehkä sittenkin kannattanut jaksaa...)

Eikä tämä ollut mitenkään ensimmäinen kerta, kun hion jotain! Voinen siis jälleen syyttää raskaushormoneita ja -mahaa projektin tuskaisuudesta. (Puolustuksena voin vedota myös siihen, että kukaan muu minua ennen tuolin maalannut ei ole vaivautunut pahemmin hiomaan = tuolissa oli kaikki edelliset n. viisitoista maalikerrosta.) Mutta nyt se on tehty, ja mulla on keltainen tuoli!

Ja kuvissa tuoli näyttää kuitenkin kivalta niin ei haittaa vaikkei mennyt ihan niin kuin siellä maineikkaassa Strömsössä.

Ennen aloitusta tuoli oli viimeksi oranssi.








Loppukevennyksenä ihana vauvan viltti, joka tässä päivänä eräänä ilmestyi vauvan huoneeseen. Pöllölakanoiden kanssa sulassa sovussa on nallet ja muut öttiäiset.

Nyt vois sitten Pikkuherra Y syntyä, jotta vältyn näiltä tuunausprojekteilta!



4 kommenttia:

  1. Jos lohduttaa niin musta se tuoli näytti hyvältä jo viimeksi, vaikka oli siis ilmeisesti silloin vielä vailla näitä viimeisiä silauksia! Terveisiä Turusta ! T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lohduttaa ehdottomasti ja vähentää tätä tuskani määrää! Terveisiä Turkuun!!

      Poista
  2. Tuoli on ihan hyvä :-).
    T. Pipsa

    VastaaPoista