Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Päärynäpizza

Eilen oli Villa Kuppilassa jälleen pizzaperjantai. Tällä kertaa tehtiin kaikki itsetomaattikastikkeesta lähtien, ja nam tuli hyvää! Perus punaisen pizzan lisäksi kokeilin jo kauan himoitsemaani valkoista pizzaa päärynöillä. Sen ohje seuraa alla. Jos tykkäät sinihomejuustosta yhdistettynä makeaan, suosittelen kokeilemaan tätä. Päärynäpizza ylitti ainakin mun odotukset.

Inspiraation pizzaan sain uusimmasta Menaisten numerosta. Pohjan ohje on sieltä. Siitä tuli täydellinen! Kaulittiin ohueksi ja aijai miten rapsakkaa. Varsinkin valkoisessa pizzassa.

Päärynäpizza

pohja:
4-5 pohjaa

1/2 l kädenlämpöistä vettä
1 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
(Laitoin 3/4 pkt normihiivaa)
n. 12 dl durumvehnäjauhoja
(Laitoin normivehnäjauhoja)
1 rkl suolaa
(Vähensin määrää reiluun puoleen)
1 dl oliiviöljyä

1. Mittaa vesi, sokeri, hiiva ja 3 dl jauhoja kulhoon. Sekoita mieluiten monitoimikoneessa (kitchenaid ♥♥) 5-10 min. Lisää suola, öljy ja loput jauhot. Anna koneen pyörittää seos sitkoisaksi taikinaksi.
2. Peitä taikina ja anna kohota kaksinkertaiseksi. (Voit myös antaa kohota jääkaapissa yön yli)
3. Jaa 4-5 osaan ja kauli.

täyte:
(yhteen pizzaan)

1 prk creme fraiche (200g)
1 tlk säilykepäärynöitä
sinihomejuustoa
rosmariinia

Levitä pohjan päälle creme fraiche, viipaloidut päärynät, murustettu sinihomejuusto ja rosmariini. Paista 225 asteessa kunnes pinta saanut vähän väriä (7-10 min ehkä).

Paistoin paljaalla pellillä ilman leivinpaperia, lieneekö vaikuttanut pohjan rapeuteen!? Säilykepäärynöiden sijaan voi tietty käyttää tuoreita, jos on kypsiä sellaisia saatavilla. Rosmariini oli tässä versiossa kuivattua mutta voi myös olla tuoretta. Kuivaversiokin toimi oikein hyvin. 

Ja kuvatodisteita!




NAAAAAM !!!

Päärynäistä viikonloppua kaikille! Kuppilan väki suuntaa pappalaan puutalkoisiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti