HEIPÄ HEI!
Otsikko on hieman harhaanjohtava. Inspiraationi ei varsinaisesti ole ollut kadoksissa. Mutta aina kun se on nostanut päätään, käytännössä elämä on estänyt sitä pääsemästä ajatusta pidemmälle.
Kesä meni ja oli täynnä toimintaa. Teimme kaikkea kivaa ja viiletimme paikasta toiseen. Näinhän se kesä aina menee. Syksyn tullen on kiva (ainakin teoriassa) rauhoittua ja olla enemmän kotona. Eikä vähiten siksi, että Pikkuherra Y on aloittanut päiväkodin ja minä työt. Tämä päiväkoti-työ-kuvio on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Mutta kyllä tässä hetki pitää totutella uusiin rutiineihin, ja sanotaanko nyt vaikka näin, että en leveile ylimääräisellä energialla...
Sitten asiaan: verhot! Ne makuuhuoneen verhot, jotka saapuivat joskus viime keväänä. Kuvasin ne nyt blogia varten, lauantaipäivän ratoksi, kun olimme Pikku Y:n kanssa kahdestaan kotona. Muutama huomautus ennen kuvien katselua:
1. Päiväpeitossa on räkä-kuolatahroja, jotka eivät kylläkään näy.
2. En todellakaan ehtinyt miettiä, tai säätää kameran asetuksia.
3. Ehkä mulla oli joku kolmaskin pointti, mutta en muista sitä enää. Kuvasarja kertoo loput meidän n. 2 minuuttia kestäneestä kuvaussessiosta.
Todistettavasti meillä on siis makkarissa verhot. Ne on valkoiset ja niiden taakse pääsee kätevästi piiloon. Niillä saa myös pimennettyä makuuhuoneen (mutta se nyt on aika epäkiinnostava tieto).
Lopuksi kuvasin vielä Kastehelmi-tuikun, joka on mun tämän syksyn ehdoton tuikkusuosikki. Se on vaan niin kaunis! Nyt juon teetä (Pikkuherra nukkuu), kirjoitan tätä ja katselen tuikkua illan hämärässä. Syksykin on kiva.
